Nyt Tampereen Voimistelijoiden nettisivut ovat uudistuneet. Kovasti ovat vielä työn alla, mutta uudet jo siis onneksi käytössä.
Päivitän jatkossa harkka-aikataulut sinne. Kannattaa katsoa myös seuran etusivulta ajankohtaiset asiat. Sinne tulee mm. halliremontin etenemisestä tiedotteet.
Osoite siis on www.tampereenvoimistelijat.fi
Lumi-joukkueen paikka sivustolla voi vielä vaihtua, mutta nyt on lajit -> joukkuevoimistelu -> joukkueet -> Lumi
Ja myös ens viikon harkat on ihan miten sattuu, eli tarkistakaa sivuilta. Tiistain harkasta ei vielä tietoa. Yritän parhaillaan metsästää salia (ja apu kelpaa, jos jollain on ideoita).
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Poikkeuksia harkkoihin
Tesoman remontti ei ole edennyt suunnitelmien mukaisesti ja aiheuttaa nyt meille kovasti muutoksia. Huomiset (torstain) harkat päätettiin perua, kun ei tällä aikataululla löydetty korvaavaa salivuoroa.
Sunnuntaille löytyi vapaa sali Metsäkylästä, eli ohjelmapäivä päästään pitämään siellä!
Remonttiporukka (Tampereen kaupunki omistaa tilan ja on asioista viimekädessä vastuussa) ei ole vielä kertonut Tampereen Voimistelijoille tarkempia tietoja remontin etenemisestä / aikataulusta / uusista vastoinkäymisistä. Tänään tuli tieto, että halli on viranomaispäätöksellä käyttökiellossa toistaiseksi. Maanantaina on palaveri, jossa kertovat tilanteesta ja asioiden etenemisestä.
Nyt vaan peukut pystyyn, että remontti etenisi vauhdilla!
Ymmärrän, että paikka- ja aikataulumuutokset vaikeuttavat kuskaamisia ym. mutta toivon, että yritätte parhaanne mukaan järjestää asioita niin, että voimistelijat kuitenkin pääsisivät harjoituksiin.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Joukkuekuva
Tässä osa joukkueesta uusissa topeissaan. Nyt on pari viikkoa treenattu vajaalla miehityksellä, kun on ollut reissuja ja sairasteluja ja kaikenlaista.
maanantai 3. syyskuuta 2012
Ohjelmapäivä
Ohjelmapäivä olisi nyt sitten sunnuntaina 16.9. kello 9-15 Tesomalla. Tarkoitus siis opetella uusi naruohjelma silloin. Toivottavasti kaikki tytöt pääsevät paikalle!
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Keskiviikkona välinemyyntiä
Se välinemies, joka kisoissa usein myy välineitä, tulee keskiviikkona Tesomalle. Jos joku haluaa jotain häneltä ostaa niin se onnistuu n. klo 17-18 käteisellä.
P.S. Ollaan sittenkin vielä pari viikkoa siinä samassa hallissa kuin tähänkin asti.
P.S. Ollaan sittenkin vielä pari viikkoa siinä samassa hallissa kuin tähänkin asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)